Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto käsitteli 8.2.2021 Lapsiystävällinen Hämeenlinna -ohjelmaa. Valtuustoryhmämme on jättänyt vaalikauden aikana useita lasten ja nuorten hyvinvointia tukevia aloitteita. Aloitteet tukevat Lapsiystävällinen Hämeenlinna -ohjelman pitkän tähtäyksen ajatusta tukitoimien painopisteen siirtymisestä korjaavista palveluista ennaltaehkäiseviin tukitoimiin. Kuva: Ulla Heinonen Valtuustoryhmämme on esittänyt muun muassa Ohjaamon palvelujen vahvistamista sekä lastenpsykiatrin ja neuvolapsykologin palkkaamista. Kouluihin olemme esittäneet lisää joustoluokkia ja 8.2.2021 jätimme aloitteen psykiatristen sairaanhoitajien palkkaamiseksi kouluihin. Olemme jättäneet myös aloitteen eroperheiden lapsille koulukuljetuksen järjestämisestä molempien vanhempien kodista. Kannatamme ennaltaehkäisevien palvelujen vahvistamista. Toivomme, että aloitteemme liitetään osaksi ohjelmatyön jatkotyöskentelyä. Tulevan valtuustokauden tavoitteissamme on lisäksi esitys lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemisesta…
Tiedämme hyvin – sinä ja minä ja jokainen Hämeenlinnassa, miljoonat ihmiset muualla Suomessa ja miljardit maailmassa – että jok’ikisen ihmisen elinvoimaa parhaiten tukevat asiat elämässä perustuvat oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Tiedämme, mutta mitä voimme ja mitä aiomme tehdä? Kerron oman näkemykseni siitä mitä voimme tehdä, jotta Hämeenlinna, Häme, Suomi, lopulta koko maailma todella olisi hyvä ja turvallinen paikka elää. Voimme osoittaa, että välitämme ympäristöstä, jossa elämme. Se tarkoittaa, että välitämme eläimistä ja eläinkunnasta sekä kanssaihmisistä. Ympäristöllä, josta osoitamme välittävämme tarkoitan yhtä lailla pihapiiriä ja puistikkoa; yhtä hyvin pitäjän raittia ja metsää kuin kaupunkikeskustan kortteleita ja katuja. Eläimet joista välitämme ovat minusta kotipiirin…
Me sosiaalidemokraatit haluamme yhdessä kaupunkilaisten kanssa olla tekemässä tasapainoista ja kestävää taloutta Hämeenlinnassa. Haluamme turvata kaupunkilaisten palvelut ja huolehtia samalla siitä, että kaupungin talous saadaan kuntoon. Meidän tulee tehdä tarvittavia investointeja, jotta saadaan kaikille asukkaille ja työntekijöille terveet, turvalliset ja nykyaikaiset tilat. Näillä investoinneilla luomme myös alueelle työpaikkoja. Meidän mielestämme kaupungin tulee tukea kaikin keinoin ihmisten työllistymistä ja varmistaa, että alueella jo olevat yritykset pärjäävät, ja että alueelle tulee lisää uusia yrityksiä. Tämän takia on tärkeää tehdä yhteistyötä myös seudullisesti ja edistää esim. MORE-alueen (Moreeni-Rastikangas) kehitystä ja tehdä alueesta merkittävä työpaikka- ja logistiikkakeskittymä. Lisäksi pitää huolehtia myös pitäjien vetovoimasta, jotta…
Hämeenlinnan sosialidemokraattien tavoitteena on lisätä kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksia ja tiedon saamista. Me haluamme, että kaupungin viestintää vahvistetaan omana toimintana. Meille on tärkeää, että kaupunki pystyy nopeasti reagoimaan kaupunkilaisia askarruttaviin kysymyksiin. Ennakoiva ja oikea-aikainen viestintä on myös kaupungin kehittämisen ja hankkeiden etenemisen kannalta tärkeää. Tulevista uudistuksista on hyvä tiedottaa kaupunkilaisia jo suunnitteluvaiheessa ja näin rohkaista sekä osallistaa kaupunkilaisia kertomaan omia ajatuksiaan. Pienellä, mutta kuitenkin tehokkaalla toimella lisätään myös luottamusta kaupungin toimintaan. Hyvä viestintä on kahdensuuntaista. Myös kaupunkilaisille pitää antaa mahdollisuus kertoa mielipiteensä heitä koskeviin asioihin. Kaupungin suunnittelua ja kehittämistä voidaan tehdä nämä huomioiden. Kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi seuraavalla valtuustokaudella pitää perustaa säännöllisesti kokoontuvia…
Toimivat julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut palvelut ovat meille Sosialidemokraateille tärkeitä. Lähipalvelujen ja erikoissairaanhoidon palvelujen riittävä kattavuus ja laatu tulee turvata. Yhteistyö perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä on tärkeää niin, että palvelut ovat toimivia, ja hoito sujuvaa. Pitämällä asiakasmaksut kohtuullisina voimme turvata jokaisen mahdollisuutta hakeutua palvelujen piiriin. Huomiota haluamme kiinnittää myös kotona omaista hoitavan tukemiseen. Liikuntapaikkojen ja pöyräilyreittien kunnosta huolehtimalla ja kulttuuritarjonnalla haluamme edistää mielen hyvinvointia ja terveyttä. Sosiaali- ja terveyspalveluissa haluamme kiinnittää huomiota palvelujen toimivuuteen. Kaupunkilaisena saat tarvitsemiasi lähipalveluja omalla terveysasemallasi tai tulevaisuuden sote-keskuksessa. Tavoitteena on kehittää toimintaa niin, että vastaanottoaikoja on saatavilla, ja palvelut voidaan toteuttaa moniammatillisesti tarpeesi mukaan. Laadukkaan…



