Kuorolaulua HTY:ssä

Musiikki on ollut tärkeä osa Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen toimintaa. Kuorotoiminta aloitettiin melko pian yhdistyksen perustamisen jälkeen vuonna 1891.

 

 

 

 

 

 

Jatkosodan päätyttyä kuorotoiminta vireytyi yhdistyksen muun toiminnan mukana.
Kuvassa HTY:n sekakuoro vuonna 1950.

 

 

 

 

 

 

 

 

HTYn sekakuoro kirkon edustalla vuonna 1986, kuva Hämeen Kansa, Riitta Jalonen.

 

 

 

 

 

 

 

 

HTY:n Ratamo-kuoro, johtajanaan Timo Lahtinen.

 

Työläisnaiset vai lapset kesäsiirtolaan?

Hämeenlinnan Työväenyhdistys alkoi järjestää työläisnaisille kesäsiirtolatoimintaa 1800-luvun lopulla. Toiminta jatkui 1900-luvulla. Kuukauden kestävä kesäsiirtola järjestettiin pääasiassa Sääksmäellä Ikkalassa.

Yhdistyksessä pohdittiin, tuliko siirtolaan valita naimisissa olevia vai naimattomia ja ennen kaikkea voivatko äidit osallistua. Äitejä kesäsiirtolaan valittiin ja osa otti myös lapsia mukaansa.

Lasten mukaan ottaminen haluttiin kieltää, sillä sen uskottiin häiritsevän naimattomien naisten lepoa. Lapsia sai ottaa kesäsiirtolaan mukaan, ensin vain yhden lapsen mutta myöhemmin määrä rajattiin kahteen lapseen.

 

 

 

Äitien kesäsiirtolasta.

 

 

 

 

 

 

Työläisnaisia lapsineen Mälkiäisten kesäsiirtolassa vuonna 1925.

 

 

1950-luvulla rasittuneille perheenäideille tarjottiin sosiaalisia lomia. Taustalla vaikutti 1940- ja 1950-luvun perhepolitiikka, jonka avulla pyrittiin tukemaan perheitä järjestämällä äideille erilaista virkistystä ja tukea.

HTY:n naisjaosto oli mukana Järvelän lomakodin perustamisessa ja kannatusyhdistyksen hallinnossa. Lomakoti aloitti toimintansa Tyrvännön Mälkiäisissä vuonna 1956. Kannatusyhdistys myi lomakodin vuonna 2004.

Järvelän päärakennus.

Kansanedustajat – kolme naista HTY:stä

Hämeenlinnan työväenyhdistyksestä on noussut 16 kansanedustajaa. Heistä kolme on ollut naisia: Lea Savolainen (1979–1995), Tarja Filatov (1995–) ja Satu Taiveaho ( 2003–2011).

 

 

Terveydenhuoltoneuvos Lea Savolainen (4.7.1946–26.5.2010), toimi SDP:n kansanedustajana neljä kautta vuosina 1979–1995. Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa hän istui vuodet 1973–1987 ja 2004–2007.

 

 

 

 

Aarne Kauranen tanssittaa Lea Savolaista HTY:n vaalitilaisuudessa tammikuussa 1988. Kuva: Mirja Iivonen.

 

 

 

 

 

 

Tarja Filatov on toiminut kansanedustajana vuodesta 1995 lähtien. Tarja on ollut aktiivisesti mukana politiikasta jo nuoresta alkaen, kaupunginvaltuutettuna hän aloitti vuonna 1989.

 

 

 

 

 

Veera-tytär syntyi pari vuotta ennen Tarjan kansanedustajakautta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarja Filatov teki lapsille kasvomaalauksia osana kevään 2017 kuntavaalikampanjaa. Kuva: Mika Einiö.

 

 

Satu Taiveaho toimi kansanedustajana vuosina 2003–2011. Nykyisin hän on toiminnanjohtajana Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry:ssä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kansanedustaja Satu Taiveaho ja kansanedustajaehdokas Prabhakaran Ranjithkumar 4.12.2010.

 

Print Friendly, PDF & Email