17.3.2014 HTY ylläpito 0Comment

Tästä alkaa HTY:n blogikirjoittelu… Ensimmäisenä puheenjohtajan pulinat:

Elämänlaatulautakunta tukee päätöksillään kaupunkilaisten kulttuuri- ja liikuntapalveluja. Viimeisimmän asukaskyselyn mukaan kaupunkilaiset ovat erityisen tyytyväisiä näihin palveluihin. Tyytyväisyyttä lisännevät kesällä avattava peruskorjattu Ahveniston maauimala sekä loppukesällä käyttöön otettava Elenia-areena. Lisäkseni demareita lautakunnassa edustavat Ranjithkumar Prabhakaran ja Kirsti Suoranta.

Elämänlaatulautakunnalta tänä vuonna haettu avustussumma kohosi yli 800 000 euroon. Monet yhdistykset hakivat tukea toiminalleen ja kertoivat, että pienikin avustus on arvostuksenosoitus yhdistyksen toiminnalle. Lautakunta myönsi 181 toimijalle avustuksia yhteensä noin 430 000 €.

Suurimmat avustukset myönnettiin muun muassa Hämeenlinnan Miniteatteri Yhdistys ry:lle, Kushin Kan ry:lle ja MLL Hämeen piirille sekä Tanssiseura Baunssille. Suurin osa näistä avustussummista kuluu tilavuokriin. Kyseiset yhdistykset tekevät arvokasta lapsi- ja nuorisotyötä. Seniorikansalaisten toimintoja tuettiin noin 16 000 eurolla. Haluamme tukea eläkeläisten aktiivista arkea.

Lautakunta myöntää myös huomattavan avustuksen Hämeenlinnan Kesäteatterille. Jo muutaman vuoden olemme keskustelleet kesäteatteri-toiminnan tuen määrästä. Kesäteatterin katsojamäärät ovat pienentyneet vuosi vuodelta ja vertailen, miten maakunnissa tehdään loistavia esityksiä pienellä budjetilla. Mietinkin, voisiko toimintaa kilpailuttaa, onhan monituottajamalli yksi kaupungin strateginen lähtökohta?

Osa Elalan aiemmin myöntämistä avustuksista siirrettiin kaupungin-hallitukselle. Se tukee muun muassa Tomaatteja, tomaatteja- festivaalia, Keskiaikamarkkinoita, Linna Jazzia sekä Vanaja Festivaalia. Mielestämme nämäkin avustukset tulisi palauttaa Elalan päätöksiksi.

Palaan keskustelua herättäneeseen kirjastokeskusteluun seuraavassa numerossa…

Mika ”Eikka” Einiö

Print Friendly, PDF & Email