23.12.2023 Pirjo Virtanen 0Comment

Vuosi 2023 lähenee loppuaan, ja on aika kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta. Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen toiminta palasi korona-aikaa edeltäneeseen uomaansa ja teimme jälleen monenlaisia asioita.

Alkuvuosi kului eduskuntavaalien merkeissä ja säilytimme kahden edustajan paikat. Kiitos kaikille ehdokkaille tukiryhmineen hyvin sujuneesta vaalikampanjasta. Kansanedustajien lisäksi yhdistyksemme jäseniä löytyy muiltakin päätöksenteon tasoilta. He toimivat sosialidemokraattien tavoin yhteistyössä muiden kanssa oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman huomisen puolesta. Päätöksenteko on haastavaa ja vaatii paljon. Kiitos kaikille arvokkaasta vaikuttamistyöstä ja voimia myös tuleviin päätöksiin.

Kuluneen vuoden aikana järjestimme jäsenille muun muassa mahdollisuuden osallistua kahteen teatteriesitykseen sekä vierailun eduskuntaan. Sääntömääräisten kokousten lisäksi vietimme muutaman kahvihetken päättäjien kanssa. Kaikille avoimet pääsiäis- ja joulutapahtumat keräsivät mukavan osallistujamäärän. Järjestimme myös muutaman teemakävelyn, joista yhden teemana oli Miljoona roskapussia -kampanja. Seniorikahvila jatkoi toimintaansa, ja osallistujia oli pari-kolmekymmentä joka kerta. Tavoitteemme on jatkaa tällaista toimintaa ensi vuonnakin. Tervetuloa mukaan!

Tammikuussa keskitymme presidentinvaalityöhön. Sosialidemokraateilla on loistava ehdokas Jutta Urpilainen. Jutta on sivistynyt eurooppalainen nainen, jolla on sydän paikallaan. Käyttehän antamassa äänenne hänelle!

Lisätietoa yhdistyksen tapahtumista voi edelleen lukea kotisivultamme, josta löytyy yhdistyksen ajankohtaiset ja menneet tapahtumat. Kotisivun lisäksi kannattaa seurata myös Facebook-ryhmäämme sekä Instagram-sivuamme. Uusien tilaisuuksien tapahtumailmoitukset löytyvät myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten järjestöpalstalta. Lisäksi tiedotamme tulevista tapahtumista helmikuussa ilmestyvässä jäsenkirjeessä. Johtokunta ottaa mielellään vastaan ideoita uusien tapahtumien järjestämiseksi. Niitä voi jättää yhdistyksen sähköpostiin hml.hty(at)outlook.com.

Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen johtokunnan puolesta kiitän kaikkia kuluneesta toimintavuodesta ja toivotan toverillista, hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2024! Nähdään myös ensi vuonna.

 

Kirsti Suoranta
Puheenjohtaja

Print Friendly, PDF & Email