14.10.2014 HTY ylläpito 0Comment

Kirsti Suoranta, HTY:n sihteeri:

Marraskuussa äänestetään jälkeen seurakuntavaaleissa. Kirkon luottamustoimiin valitaan suuri joukko ihmisiä, joista me demarit olemme jälleen luultavasti tosi pieni ryhmä. Osasyynä on alhainen äänestysprosentti (vuonna 2010 tasan 17 %), mutta suurempi selittäjä lienee se, etteivät demariäänestäjät käy antamassa ääntään seurakuntavaaleissa. Tehdäänpä siinä muutos ja käydään äänestämässä!

Moni pohtii varmaan, kaivataanko seurakunnan toimissa poliittisesti sitoutuneita päättäjiä. Politiikka ei ainakaan toistaiseksi ole näytellyt juuri minkäänlaista osaa seurakunnan päätöksenteossa, mutta itse koen olevani ”Reilusti demari” joka paikassa. Uskon, että jos ihmiset toimivat ihanteidensa ja ideologiansa mukaan, ajattelevat he asioita aina niiden pohjalta. Itselläni demareiden yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä heikommista huolehtimista korostava arvomaailma on aina läsnä. Uskon muidenkin SeurakuntaDemareiden jakavan nämä arvot.

Täytyykö ehdokkaan olla uskossa, jotta hän kykenee toimimaan seurakuntalaisten parhaaksi? Toki kirkolla ja seurakunnalla on tärkeitä kristinuskoon liittyviä tehtäviä, mutta seurakunnassa tehdään paljon myös muunkinlaisia asioita kuten perhetyö, taloudellinen avustustoiminta jne. Ja toisaalta, eikö seurakunnankin luottamushenkilöiden tulisi edustaa laajasti koko jäsenistöä? Vuoden 2013 lopussa kirkkoon kuului 75,2 % suomalaisista, joihin kuuluu varmasti monenlaisia suomalaisia.

Huolena on kirkon koko ajan laskeva jäsenmäärä. Kertooko tämä siitä, ettei kirkko/seurakunta kykene nykyisellä toiminnallaan tavoittamaan ns. tavallisia suomalaisia, vai vaikuttaako tähänkin vallalla oleva yksilökeskeinen ajattelu; jos en itse hyödy seurakunnan jäsenyydestä, miksi maksaisin kirkollisveroa? Mielestäni esimerkiksi tämän tilanteen muuttamiseksi seurakunnan päätöksentekijöiksi tarvitaan yhteisöllisyyden ja kaikkien hyvinvoinnin puolesta puhuvia kristillisesti tai vähemmän kristillisesti ajattelevia demareita. Äänestä siis SeurakuntaDemaria!

Vaaliohjelmamme:
Tule mukaan rakentamaan yhteisvastuun kirkkoa!

Kukaan ei jää yksin

Olemme kanssakulkijoita. Haluamme olla kanssasi elämän risteyskohdissa.

Panostamme ihmisiin tukemalla perhetyötä, auttamalla tukea tarvitsevia lähimmäisiämme yhteistyössä kaupungin, vapaaehtoistoimijoiden ja kolmannen sektorin kanssa.

Heikommista huolehditaan

Jokainen saa olla yksin heikko – yhdessä olemme vahvoja. Haluamme johtaa arvokeskustelua avoimesti.

Varmistamme, että seurakunnan diakoniatyö huolehtii yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle jääneistä.

Kaikki ovat kutsuttuja yhdenvertaisina seurakuntalaisina

Seurakunnan toiminnan tulee olla entistä avoimempaa, kaikille kuuluvaa ja lähellä ihmisten arkea.

Lupaamme kuunnella seurakuntalaisten mielipiteitä ja tuomme heidän äänensä päätöksentekoon.

Print Friendly, PDF & Email