Vaikka korona-tilanne näyttää juuri tällä hetkellä huonolta, on toivoa paremmasta näkyvissä kasvavien rokotuslukujen myötä. Toivotaan, että tartunnat saadaan laskuun ja tilanne muutenkin kohentuu. Yhdistyksemme viime aikojen toiminta on keskittynyt pääosin johtokunnan kokouksiin ja kuntavaaleihin valmistautumiseen. Kuntavaalien alkuperäisen aikataulun mukaisesti kunnallisjärjestö jätti kaupungin keskusvaalilautakunnalle kuntavaaliehdokaslistan tiistaina 9.3. Ehdokaslistallemme mahtuu vielä ehdokkaita, mutta nykyinen listammekin on jo monipuolinen ja vahva. Tavoitteena on saada täysi 76 ehdokkaan lista ja nimetä puuttuvat ehdokkaat huhtikuun loppuun mennessä. Tämänhetkisestä 65 ehdokkaasta 42 on yhdistyksemme jäseniä. Johtokunnan kokoukset on järjestetty etäyhteyksin. Haastavasta tilanteesta huolimatta vaadittavat päätökset on saatu tehtyä ja yhdistyksen toiminta jatkuu sujuvasti. Toimitilan teknistä varustusta…
Nyt on aika. Nuo sanat olivat maalattuina oviaukkojen päälle HPK:n joukkueen tehdessä matkaa pukukopista jäälle keväällä 2019. Kevään satumainen mestaruus on meillä kaikilla tatuoituna mielissämme. Tuo mestaruus haettiin Oulusta. Juuri Oulu on nykyisin Suomen paras pyöräilykaupunki. Oululaiset pyöräilevät talvellakin enemmän kuin me kesällä. Oulun menestyksen siemen kylvettiin 1970-luvulla yhden miehen missiona. Liikenneinsinööri Mauri Myllylä oli aikaansa edellä ja alkoi suunnitella kattavaa pyöräilyverkostoa, vaikka ajatusta toki myös vastustettiin. Nyt oululaiset asiantuntijat antavat haastatteluita ulkomaita myöten, kun kaikkialla ollaan kiinnostuneita Oulun ihmeestä. Pyöräily onkin kansainvälisesti valttikortti, jolla saa näkyvyyttä ympäri maailmaa. Talvipyöräilyn suosiota Oulussa selittää kattavan ja laadukkaan verkoston lisäksi priorisointi ja…
Punaiset huulet huomaa jo kaukaa. Ne ovat kuin kirsikka kakussa, piste i:n päälle. Huulipunan väri kertoo ihmisestä. Punainen väri kertoo avoimuudesta ja energisyydestä. Huulipuna huulilla tekee minut energisemmäksi verrattuna siihen, etten olisi niin huoliteltu huulipunaa myötä. Karanteenin päätyttyä menin enemmän kuin onnellisena kohti uutta päivää, yhdessä muiden ystävieni kanssa. Ja sain jutella toisten ystävieni kanssa — turvaväli muistaen. Etätyössä on puolensa: pystyn keskittymään paremmin. Maskisuosituksen myötä huulipunan käyttö väheni. Huulipunan myynti loppui aika pian, mutta kulma- ja silmäkarvatuotteiden myynti nousi. Onhan silmien ympäristö ainut kasvojen näkyvä osa. Maskien käyttö on vaikeuttanut kehon kieltä. Istuin lääkärin vastaanottohuoneessa. Kuulin, kun minut pyydettiin lääkäriin luo, mutta…
Ajatuksia kuluneesta valtuustokaudella ja pohdintaa tulevasta. Otsikko oikeastaan kertookin oleellisen. Olen valmis jatkamaan Hämeenlinnan kuntapolitiikassa. Nyt paljon valmiimpana kuin edellisellä kerralla. Olkaa hyvä, sopivasti kokenut, osaava ja motivoitunut sekä empatiaan kykenevä valtuutettu tarjolla palvelukseenne kaudelle 2021-2025! Miten ensimmäinen valtuustokauteni on sujunut? Kuntapoliittinen työni on ollut alusta asti aktiivista. Olen kirjoittanut useita blogeja ja juttuja paikallislehtiin, osallistunut keskusteluun ja pyrkinyt ilmaisemaan aina kantani ja vaikuttamaan asioihin, joihin olen voinut vaikuttaa. Luottamustehtävissäni, kaupunkirakennelautakunnassa ja Koulutuskuntayhtymä Tavastian hallituksissa, olen saanut tutustua moniin itselleni uusiinkin asioihin. Kaupunkirakennetoimiala ei ollut minulle toimialana niin tuttua kuin Tavastia, toisen asteen koulutuksesta vastaavan yhtymänä, mutta molemmissa tehtävissä olen…
Hämeenlinnan kaupungin valtuustoryhmät jättivät 8.2.2021 yhteisen valtuustoaloitteen Ikäystävällinen Hämeenlinna -ohjelman laatimiseksi. Ohjelman laatiminen onkin todella tarpeen. Millainen on ikäystävällinen kaupunki? Mielestäni muun muassa kuunteleva, arvostava, kannustava, esteetön ja turvallinen. THL määrittelee koronarokotuksille ikäihmisten alaikärajaksi 70 vuotta. Ihminen on siihen ikään mennessä ehtinyt saada jo runsaasti elämänkokemusta, joka muokkaa hänen ajatteluaan. Niinpä on syytä kuunnella ikäihmisiä ja arvostaa heidän mielipiteitään. Kaikkia toiveita ei voida tokikaan toteuttaa, mutta rakentavan keskustelun tuloksena voi syntyä alun perin suunniteltua parempi lopputulos. Hyvän elämän yksi ulottuvuus on omatoimisuus. Kaupungin tulee edesauttaa ikäihmisten fyysisen kunnon ylläpitoa esimerkiksi rakentamalla helppokulkuisia, tasapainoa kehittäviä kuntoilualueita ja laittamalla kävelyreittien varteen riittävän…



