4.3.2021 Pirjo Virtanen 0Comment

Punaiset huulet huomaa jo kaukaa. Ne ovat kuin kirsikka kakussa, piste i:n päälle. Huulipunan väri kertoo ihmisestä. Punainen väri kertoo avoimuudesta ja energisyydestä. Huulipuna huulilla tekee minut energisemmäksi verrattuna siihen, etten olisi niin huoliteltu huulipunaa myötä.

Karanteenin päätyttyä menin enemmän kuin onnellisena kohti uutta päivää, yhdessä muiden ystävieni kanssa. Ja sain jutella toisten ystävieni kanssa — turvaväli muistaen.

Etätyössä on puolensa: pystyn keskittymään paremmin. Maskisuosituksen myötä huulipunan käyttö väheni. Huulipunan myynti loppui aika pian, mutta kulma- ja silmäkarvatuotteiden myynti nousi. Onhan silmien ympäristö ainut kasvojen näkyvä osa.

Maskien käyttö on vaikeuttanut kehon kieltä. Istuin lääkärin vastaanottohuoneessa. Kuulin, kun minut pyydettiin lääkäriin luo, mutta en saanut selvää, kuka kolmesta virkailijasta sen lausui.

Olin iltakoulussa. Ajattelin, että olipa loistava tilaisuus tutustua. Ei onnistunut. Opettaja tuli muistuttamaan turvaväleistä ja kokoontuminen on kielletty.

Kaipaan ihmisten kasvojen näkemistä ja uusiin ihmisiin tutustumista. Kun se maskiton päivä koittaa, laitan huuliini demarinpunaista huulipunaa ja leväytän kasvoilleni leveimmän hymyn aikoihin.

 

Liisa Ollikainen
kuntavaaliehdokas

 

Print Friendly, PDF & Email