28.4.2025 Pirjo Virtanen

Kokoonnumme HTY:lle analysoimaan kunta- ja aluevaalien tuloksia Pirjo Virtasen alustuksen pohjalta.

15.4.2023 Pirjo Virtanen

Kevään 2023 vaaleissa SDP sai eduskuntaan 43 edustajaa, kolme enemmän kuin neljä vuotta aiemmin. Pääministeripuolueelle paikkamäärän kasvu on poikkeuksellista – hyvä tulos. Valtakunnallisesti suurin puolue on kuitenkin Kansallinen Kokoomus 48 kansanedustajallaan. Vaalien voittajiin kuuluu myös Perussuomalaiset, joka oli suosituin puolue Hämeen vaalipiirissä. Hämeessä Vihreä liitto menetti ainoan paikkansa Perussuomalaisille, joka sai neljä kansanedustajaa aiemman kolmen sijasta. Hämeen 14 kansanedustajasta kolme on uutta: Teemu Kinnari (kok.), Rami Lehtinen (ps.) ja Mira Nieminen (ps.). Kansallisella Kokoomuksella on Hämeestä edelleen kolme kansanedustajaa; Suomen Keskustalla, Suomen Kristillisdemokraateilla ja Vasemmistoliitolla kullakin yksi edustaja. Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta kansanedustajiksi valittiin Hämeen vaalipiiristä Tarja Filatov (6973 ääntä), Mika…