Otto Toivonen, olitte ensimmäiseltä ammatiltanne suutari, mutta teistä tuli sitten agitaattori. Miten siinä niin kävi? Olen kotoisin Urjalasta, jossa isäni työskenteli kyläsuutarina, ja häneltä opin suutarin ammatin. Kun muutin Hämeenlinnaan, niin sain työpaikan Juho Saariston suutarinliikkeestä. Saaristo innosti minut politiikkaan ja SDP:n kursseille. Niinpä vuodesta 1910 toimin nuorisoliiton ja puolueen agitaattorina eli matkapuhujana. Puhuin myös raittiusaatteesta. Myöhemmin ammattinimike muuttui luennoitsijaksi. Parhaimmillaan pidin noin 300 puhetta vuodessa. Puheiden pitäminen ei ollut ihan vaaratonta työtä. 1930-luvulla äärioikeisto otti minut hampaisiinsa ja minut pahoinpideltiin lapualaisvuosina viisi kertaa. Otto Toivonen. Kuva: Työväen Arkisto. Olitte myös pitkäaikainen kansanedustaja? Kyllä. Kansanedustajaurani aikana osallistuin peräti 27…
Näyttelijä Milda Jokinen, milloin teidän uranne teatterissa alkoi ja miten kauan se kesti? Liityin Hämeenlinnan sos.dem nuorisoliittoon vuonna 1912 ja aloitin näyttelijäurani seuraavana vuonna Hämeenlinnan Työväennäyttämöllä. Näyttelijäseura oli perustettu vuonna 1903 työväenyhdistyksen alaosastoksi. Näytelmätoiminta ei vielä tuolloin ollut ammattimaista, mutta näytöksiä oli säännöllisesti. Esitetyt näytelmät olivat alusta alkaen enimmäkseen samoja, jota nähtiin muuallakin seuranäyttämöillä. Ohjelmistossa erityisen suosittuja olivat Minna Canthin näytelmät. Toimin Työväennäyttämön johtajana vuonna 1920 sekä 1924–1927. Viihdyin etenkin dramaattisissa rooleissa. Näyttämöurani jatkui vuosikymmeniä, mutta päätoimisena näyttelijänä olin vain yhden näytäntökauden Turun Työväenteatterissa – päätoimenani pidin Hämeenlinnassa kappaompelimoa. Milda Jokinen. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo. Teidät vihittiin konttoristi Pauli Jokisen kanssa…
Toimittaja Vihtori Huhta, liityitte Hämeenlinnan Työväenyhdistykseen 18-vuotiaana vuonna 1900 ja käynnistitte toimintaa nuorille. Mikä sai teidät perustamaan tänne Nuorisoliiton? Olin alkuun mukana Työväenyhdistyksen huvitoimikunnassa ja teatteritoiminnassa. Kiinnostukseni työväenkysymyksiä kohtaan kasvoi vähitellen vanhempia kuunnellessa ja kirjallisuutta lukiessa. Mielestäni suuri aate tulee salakuljettaa nuorille huvitusten ja leikkien varjolla. Hämeenlinnan Uuteen Kirjapainoon tuli töihin Eemeli Mäki ja hän kertoi minulle nuorisoliiton toiminnasta Tampereella ja minähän innostuin siitä heti. Mäki hankki Tampereelta mallisäännöt ja niin vuonna 1905 polkaistiin nuorisotoiminta liikkeelle myös Hämeenlinnassa. Se oli vilkasta. Tilaisuudet aloitettiin yleensä lyhyellä alustuksella jostain tärkeästä työväenkysymyksestä, mutta sen jälkeen oli piirileikkiä, ja jos mukana oli soittimia, niin…
Politiikan punainen lanka Hämeenlinnan Työväenyhdistys juhli 1.12.2018 pitkää toimintakauttaan. 130 vuoden kunniaksi julkistettiin yhdistyksen uusi historiakirja, Politiikan punainen lanka. Pääjuhlaa vietettiin Hämeenlinnan Raatihuoneella, joka on yhtä vanha kuin HTY. Historiakirjan julkistamistilaisuudessa filosofian lisensiaatti Liisa Koskelainen kertoi Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen monivivahteisista vaiheista. Kirja kertoo sanoin ja kuvin Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista Hämeenlinnassa 1800-luvun lopulta nykypäiviin. Kirjoittajan tukena on toiminut neljän vuoden ajan HTY:n historiatyöryhmä. HTY:n uusi historiankirja on nimeltään Politiikan punainen lanka. HTY:n historiatyöryhmä historiakirjan julkistamistilaisuudessa 1.12.2018. Vasemmalta Pirjo Virtanen, Irja Appelroth, Liisa Koskelainen, Mika Einiö ja Aarne Kauranen. Kuvasta puuttuu Kalevi Rajala. Pääjuhla Hämeenlinnan Raatihuoneella Pääjuhlaa edelsi onnittelujen vastaanotto…
Syyskokous 2016 toi mukanaan useita muutoksia. Pidetty puheenjohtajamme Mika ”Eikka” Einiö oli ilmoittanut jo keväällä pitävänsä muutaman vuoden tauon puheenjohtajan tehtävistä ja johtokunta oli vaativan tehtävän edessä; mistä löytyy uusi puheenjohtaja. Useiden kannustusten siivittämänä lupauduin tulevaksi kaksivuotiskaudeksi puheenjohtajaksi. Otan tehtävän innolla vastaan. Toivon, että tulevien tehtävien hoitamista helpottaa jo pitempiaikainen johtokuntatyöskentelyni. Tulin valituksi johtokuntaan vuoden 2009 alusta ja sihteerinä olen ollut vuodesta 2010 alkaen. Tilannetta helpottaa myöskin Eikan lupaus auttaa tarvittaessa. Hän jatkaa yhdistyksen vaalipäällikkönä huhtikuun puoliväliin saakka, joten uskon, että yhteistyöllä selviämme tulevan alkuvuoden haasteista ja saavutamme hyvän vaalituloksen. Uudesta johtokunnasta löytyy sopiva kooste eri-ikäisiä, eri ammattialojen toimijoita, joilla…
