15.12.2015 HTY ylläpito 0Comment

Nyt on viimeinen hetki aloittaa yhtenäinen poliittinen vaikuttaminen sen puolesta, että Kanta-Hämeessä säilyy hyvätasoinen erikoissairaanhoito.

Kanta-Hämeen keskussairaalasta saatavien palvelujen laajuudesta on lähinnä kyse. Synnytysten hoitamisen mahdollisuutta on käytetty yhtenä keskeisenä kriteerinä, hyvä niin. Keskussairaalassa on toki myös monia muita erikoissairaanhoidon palveluja, joiden säilymisen puolesta on syytä olla huolestunut.

Maan nykyhallituksen kaavailluissa on siis muodostaa 15 sote-aluetta. Kantahämäläiset politiikan tekijät ja muut päättäjät pitävät mielestäni liian itsestään selvyytenä, että olemme yksi tuossa joukossa. Olen tietoinen, että asian ympärillä on kokonnuttu, mutta esimerkiksi Kainuusta, Keski-Pohjanmaalta, Etelä-Savosta ja Kymenlaaksosta ovat maakuntapäättäjät aloittaneet jo laajemman valtakunnan tasoisen vaikuttamisen, jolla aiotaan päästä vielä tuohon 15 porukkaan. Jos he onnistuvat, Kanta-Häme on vaarassa pudota pois. Todella suuri uhka olisi se, että päädytään esimerkiksi vain 12 sote-alueeseen. Putoaminen sote-alueiden joukosta merkitsisi suoraan Kanta-Hämeen keskussairaalan palvelujen supistumista.

Nyt siis eri puolueiden kantahämäläisten kansanedustajien ja muiden vaikuttajien on syytä aloittaa yhteinen tekeminen, jonka tavoitteena on säilyttää mahdollisimman laajat ja laadukkaat erikoissairaanhoidon palvelut alueemme asukkaille.

Kari Aavasto
tuottaja, VTM

Print Friendly, PDF & Email