30.11.2025 Pirjo Virtanen

Orpo-Purran hallitus on tehnyt merkittäviä leikkauksia vapaaseen sivistystyöhön, ja erityisesti leikkauksia on kohdennettu kansalaisjärjestöjen omiin opintokeskuksiin. Vuonna 2024 opintokeskusten valtionosuutta leikattiin lähes 23 %, mikä johti 2 800 koulutuksen ja 46 000 opetustunnin vähenemiseen. Esillä on ollut myös lisäleikkausten uhka, sekä opintokeskusten osallistujien matka-, majoitus- ja ateriakulujen rajaaminen kulupohjan ulkopuolelle. Vapaan sivistystyön rahoitus on turvattava ja sitä on vahvistettava. Opintokeskusten toiminta järjestöjen oppilaitoksina on mahdollistettava jatkossakin. Opintokeskukset toimivat kaikkialla Suomessa ja samalla pitävät yllä paikallisen yhdistystoiminnan, hyvinvoinnin, kriisinkestävyyden ja asukasdemokratian osaamista. Vapaan sivistystyön turvin koulutetaan niin puolueiden aktiiveja, ammattiliittojen jäseniä sekä muita kansalaisjärjestöissä vapaaehtoisina toimivia aktiiveja. Opintokeskukset tekevät myös merkittävää työtä kouluttaessaan…

31.3.2025 Pirjo Virtanen

Alue- ja kuntavaalit lähestyvät. Vaaliteltoilla kävijöistä osa pohtii, kannattaako äänestäminen lainkaan, sillä valittiinpa sinne kuka tahansa, mikään ei tunnu muuttuvan. Vastaan tähän, että äänestäminen kannattaa aina. Ellei äänestä, ei pysty vaikuttamaan edes siihen, että äänen saa henkilö, jolla on itseä lähellä olevat tai aivan samanlaiset arvot. Jos moni jättää äänestämättä, saattaa käydä niin, että suuri osa äänistä meneekin ihmisille, joilla on lähes päinvastaiset arvot kuin itsellä. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja vaatii kompromisseja, jotta asiat saadaan eteenpäin. Päättäjät joutuvat tekemään myös epämieluisia päätöksiä. Tärkeää on kuitenkin, että ennen päätöksen tekoa asioista käydään keskusteluja ja pyritään löytämään ratkaisu, jonka takana…

18.12.2024 Pirjo Virtanen

Hyvät ystävät ja toverit! HTY:n puheenjohtaja Kirsti Suoranta. Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen toiminta vuonna 2024 on ollut vilkasta ja monipuolista. Kuluneen vuoden aikana järjestimme avoimia keskustelutilaisuuksia muun muassa hyvinvointialueen palveluverkosta ja Hämeenlinnan koulujen kuulumisista. Kansanedustaja Merinen, ”Terapeuttiville”, vieraili HTY:llä 15.4.2024 eduskunnan varapuhemies Tarja Filatovin kanssa. Puheenvuoroissaan he pohtivat, miten parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia. Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka kävi täällä kertomassa vaikuttamismahdollisuuksista SDP:ssä. Teimme kevätretken ”Lasten Kesään” Hauholle, ja elokuussa järjestimme kaikille avoin kiertoajelun, jossa kerrottiin kansalaissodasta ja punaisten muistomerkeistä Hämeenlinnassa. Koko perheen pääsiäis- ja joulutapahtumat keräsivät mukavasti väkeä – tonttupolkuun Hämeensaaressa tutustui satakunta ihmistä. Seniorikahvila jatkoi toimintaansa…

12.5.2024 Pirjo Virtanen

On yllättävää, että viime päivien vakavissakaan pohdinnoissa koulukiusaamisesta ei ole kiinnitetty huomiota lainkaan siihen, että suomalaisen oppivelvollisuuskoulun toiminta on 1990-luvulta lähtien perustunut kansainvälisesti katsoen äärimmäisen väljään sääntelyyn. Kaikki vastuu on siirretty opetuksen järjestäjälle, useimmiten kunnalle. Omavalvonta, informaatio-ohjaus ja itsesääntely eivät kerta kaikkiaan riitä takaamaan oppivelvollisten perusturvallisuutta ja -oikeuksia. Käytännössä kouluja ei valvo kukaan. Jopa tutkinnan aloittamisen käynnistävän hallintokantelun tekeminenkin on delegoitu kiusatun oppilaan vanhemmille. Olemme kuukausi sitten Yhteiskuntapolitiikka -lehden 2/2024 artikkelissamme ehdottaneet, että tarvittaisiin aivan uusi oppilasturvallisuuslaki. Uudessa laissa tulisi kiteyttää oppilasturvallisuuden kannalta tärkeimmät tekijät ja määritellä, miten ja millä mekanismeilla opetuksen järjestäjä ja koulun johtaja huolehtivat vastuistaan ja miten…

12.4.2024 Pirjo Virtanen

Lasten ja nuorten pahaan oloon pitää puuttua ja aikuisten tukea lisätä, nykyiset toimet eivät riitä. Viime viikolla me kaikki kohtasimme järkyttävän tapahtuman. Lapsi, 12-vuotias lapsi, tarttui koulussa aseeseen ja tappoi yhden koulukaverin ja haavoitti vakavasti kahta. Sadat lapset, kymmenet perheet kokivat elämänsä kamalimmat tunnit ja päivät. Lopulta tämä tragedia tulee vaikuttamaan moniin ihmisiin vielä pitkään, osalle koko loppuelämän. Mielestäni tämä on jäävuoren huippu. Kautta aikain on ollut koulukiusaamista ja lasten pahoinvointia. Nyt se on kärjistynyt ja noussut esille aivan uudella tavalla. Vuosittain meilläkin alkaa kaksi pienluokkaa kouluissa, koska tuen tarpeet lapsilla kasvavat. Lapsimäärät vähänevät ja lasten ja nuorten pahoinvointi kasvaa….