29.3.2021 Pirjo Virtanen

Kalvolan Sosiaalidemokraatit lopetti toimintansa vuoden loppuun, kun toiminta ei enää ollut taloudellisesti kestävällä pohjalla. Liityimme HTY:n jäseniksi ja näin olleen vanhan Kalvolan alueen edunvalvonta on edelleen turvattu ja uskallamme sanoa, että se jopa vahvistuu. On tärkeää, että päättäjiä on kaikkialta isoa Hämeenlinnaa, jotta kaikkien kuntalaisten ääni saadaan kuuluviin. Ilman toimivaa yhteistyötä yksittäinen päättäjä ei saa mitään aikaiseksi, sen takia tämä puolueosastojen yhdistyminen myös vahvistaa paikallista edunvalvontaa. Iittalan seutu on saanut viime aikoina paljon hyvää, kuten uuden hyvinvointikeskuksen, hienon taideaseman rautatien yhteyteen, kuntoportaat, pururadan kunnostuksen ja teiden saneerauksia, jotka jatkuvat kesällä yms. Jatkossa on tärkeää huolehtia, että nämä jo saadut rakennukset…

29.3.2021 Pirjo Virtanen

Vaikka korona-tilanne näyttää juuri tällä hetkellä huonolta, on toivoa paremmasta näkyvissä kasvavien rokotuslukujen myötä. Toivotaan, että tartunnat saadaan laskuun ja tilanne muutenkin kohentuu. Yhdistyksemme viime aikojen toiminta on keskittynyt pääosin johtokunnan kokouksiin ja kuntavaaleihin valmistautumiseen. Kuntavaalien alkuperäisen aikataulun mukaisesti kunnallisjärjestö jätti kaupungin keskusvaalilautakunnalle kuntavaaliehdokaslistan tiistaina 9.3. Ehdokaslistallemme mahtuu vielä ehdokkaita, mutta nykyinen listammekin on jo monipuolinen ja vahva. Tavoitteena on saada täysi 76 ehdokkaan lista ja nimetä puuttuvat ehdokkaat huhtikuun loppuun mennessä. Tämänhetkisestä 65 ehdokkaasta 42 on yhdistyksemme jäseniä. Johtokunnan kokoukset on järjestetty etäyhteyksin. Haastavasta tilanteesta huolimatta vaadittavat päätökset on saatu tehtyä ja yhdistyksen toiminta jatkuu sujuvasti. Toimitilan teknistä varustusta…

4.3.2021 Pirjo Virtanen

Nyt on aika. Nuo sanat olivat maalattuina oviaukkojen päälle HPK:n joukkueen tehdessä matkaa pukukopista jäälle keväällä 2019. Kevään satumainen mestaruus on meillä kaikilla tatuoituna mielissämme. Tuo mestaruus haettiin Oulusta. Juuri Oulu on nykyisin Suomen paras pyöräilykaupunki. Oululaiset pyöräilevät talvellakin enemmän kuin me kesällä. Oulun menestyksen siemen kylvettiin 1970-luvulla yhden miehen missiona. Liikenneinsinööri Mauri Myllylä oli aikaansa edellä ja alkoi suunnitella kattavaa pyöräilyverkostoa, vaikka ajatusta toki myös vastustettiin. Nyt oululaiset asiantuntijat antavat haastatteluita ulkomaita myöten, kun kaikkialla ollaan kiinnostuneita Oulun ihmeestä. Pyöräily onkin kansainvälisesti valttikortti, jolla saa näkyvyyttä ympäri maailmaa. Talvipyöräilyn suosiota Oulussa selittää kattavan ja laadukkaan verkoston lisäksi priorisointi ja…

4.3.2021 Pirjo Virtanen

Punaiset huulet huomaa jo kaukaa. Ne ovat kuin kirsikka kakussa, piste i:n päälle. Huulipunan väri kertoo ihmisestä. Punainen väri kertoo avoimuudesta ja energisyydestä. Huulipuna huulilla tekee minut energisemmäksi verrattuna siihen, etten olisi niin huoliteltu huulipunaa myötä. Karanteenin päätyttyä menin enemmän kuin onnellisena kohti uutta päivää, yhdessä muiden ystävieni kanssa. Ja sain jutella toisten ystävieni kanssa — turvaväli muistaen. Etätyössä on puolensa: pystyn keskittymään paremmin. Maskisuosituksen myötä huulipunan käyttö väheni. Huulipunan myynti loppui aika pian, mutta kulma- ja silmäkarvatuotteiden myynti nousi. Onhan silmien ympäristö ainut kasvojen näkyvä osa. Maskien käyttö on vaikeuttanut kehon kieltä. Istuin lääkärin vastaanottohuoneessa. Kuulin, kun minut pyydettiin lääkäriin luo, mutta…

3.3.2021 Pirjo Virtanen

Ajatuksia kuluneesta valtuustokaudella ja pohdintaa tulevasta. Otsikko oikeastaan kertookin oleellisen. Olen valmis jatkamaan Hämeenlinnan kuntapolitiikassa. Nyt paljon valmiimpana kuin edellisellä kerralla. Olkaa hyvä, sopivasti kokenut, osaava ja motivoitunut sekä empatiaan kykenevä valtuutettu tarjolla palvelukseenne kaudelle 2021-2025! Miten ensimmäinen valtuustokauteni on sujunut? Kuntapoliittinen työni on ollut alusta asti aktiivista. Olen kirjoittanut useita blogeja ja juttuja paikallislehtiin, osallistunut keskusteluun ja pyrkinyt ilmaisemaan aina kantani ja vaikuttamaan asioihin, joihin olen voinut vaikuttaa. Luottamustehtävissäni, kaupunkirakennelautakunnassa ja Koulutuskuntayhtymä Tavastian hallituksissa, olen saanut tutustua moniin itselleni uusiinkin asioihin. Kaupunkirakennetoimiala ei ollut minulle toimialana niin tuttua kuin Tavastia, toisen asteen koulutuksesta vastaavan yhtymänä, mutta molemmissa tehtävissä olen…