13.11.2017 Pirjo Virtanen 0Comment

Hämeenlinnan kaupungin talousarviossa ja taloussuunnitelmassa tavoitteena on pitää talous tasa-painossa ja resurssiviisaasti kehittää kaupunkia pitkällä tähtäimellä ennakoiden, vastuullisesti ja kestävästi.  Tulevaisuuteen katsominen on erityisen tärkeää investointeja suunnitellessa ja toteutettaessa. Liika varovaisuus ja paikalleen jääminen tiukkaan talouteen vedoten on erittäin lyhytnäköistä. On uskallettava investoida ja ottaa riskejä hallitusti.

Kehittyvä, uudistuva ja asukkaiden tarpeisiin vastaava kaupunki on kiinnostava. Elinvoimaisessa kaupungissa tapahtuu. Kaupunki sykkii elämää. Pitää olla hengen ravintoa, teatteria ja konsertteja ja pitää olla monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Tällaisessa kaupungissa voidaan myös hyvin. Elinvoimainen kaupunki ei synny ilman rahaa. Kaupunki tarvitsee taloutensa tasapainossa pitämiseen kaikki tulot.

Kaupungin verotulokehityksen merkittävimmän riskin aiheuttaa asukasluvun negatiivinen kehitys siksi Hämeenlinnan on todella satsattava siihen, että se on houkutteleva asumiskaupunki. Miten kaupungista sitten tehdään houkutteleva? Asukasluvun kasvu on oman lautakuntani, kaupunkirakenne lautakunnan, yksi keskeinen tavoite.

Houkuttelevuus on sitä, että täällä ihmisten on hyvä asua ja tehdä työtä ja lapsen ja nuoren on hyvä kasvaa ja kehittyä. Koulutilojen ja harrastustilojen laadukkuus ja sisäilman puhtaus ovat varmasti niitä, jotka houkuttelevat lapsiperheitä muuttamaan Hämeenlinnaan.

Liian monessa kunnassa eletään tänä päivänä tilannetta, jossa opiskellaan väistötiloissa tai sisäilmaltaan sairaissa tiloissa. Hämeenlinnakin kuuluu vielä valitettavasti näihin kuntiin mutta tulevaisuus näyttää valoisammalta. Valmistuuhan meillä länteen uusi Nummen palvelukeskus ja suunnitelmissa on Lyseon, Hykin, Jukolan, Kaurialan päiväkodin tilojen peruskorjaukset/uudisrakentamiset.

On hienoa että Hämeenlinna satsaa sivistykseen ja hyvinvointiin, pääkirjaston korjaukseen, koulujen ja päiväkotien peruskorjauksiin ja uudisrakentamisiin. Ehkä näitä korjauksia olisi ollut hyvä tehdä jo kymmenen vuotta sitten mutta parempi myöhemmin kuin ei koskaan.

Investoinnit edellyttävät resurssiviisautta. Tasapainoinen talous on meidän jokaisen valtuutetun ja virkamiehen tavoitteena. Ilahduttavaa tämän talousarvioin sisällöissä on se, että siinä todella on haettu vastuullisesti vaihtoehtoisia ratkaisuja, siihen miten voidaan tiedolla säästää miljoonia. Erityinen kiitokseni kohdistuu talousjohtaja Oksalle, joka vastuullisesti on hankkinut vaihtoehtoisia ratkaisuja mm. koulurakennusten peruskorjauksiin ja uudisrakentamiseen. Tavoitteena on terveet, toimivat tilat kustannustehokkaalla tavalla rakennettuina.

Tulevaisuuden kannalta tärkeää on myös miettiä, miten me saadaan julkiset rakennukset, jotka on peruskorjattu tai uudisrakennettu, pysymään kunnossa. Jatkuvaan kunnossapitoon, siisteyteen ja korjauksiin tartutaan kun ollaan sitoutuneita työnantajaan ja omalla työllä on merkitys ja arvo. Tutkimusten perusteella on osoitettu, että omana tuotantona toteutettu toiminta sitouttaa paremmin kuin ostopalveluna ostettu työ.

 

 

 

Anne Laatikainen valtuutettu (sd.)

Print Friendly, PDF & Email