Syyskuun teemakävely (saa tulla pyörälläkin!) toteutetaan sunnuntaina 12.9.2021. Lähdemme liikkeelle HTY:n toimitilan edustalta kello 12.00 ja tutustumme keskikaupungin pyörätiesuunnitelmiin ja pyöräilymahdollisuuksiin tunnin ajan ja palaamme sitten kahville ja keskustelemaan HTY:lle. Alustajana on liikennesuunnittelija Kimi Känkänen. Tervetuloa!
Nyt on aika. Nuo sanat olivat maalattuina oviaukkojen päälle HPK:n joukkueen tehdessä matkaa pukukopista jäälle keväällä 2019. Kevään satumainen mestaruus on meillä kaikilla tatuoituna mielissämme. Tuo mestaruus haettiin Oulusta. Juuri Oulu on nykyisin Suomen paras pyöräilykaupunki. Oululaiset pyöräilevät talvellakin enemmän kuin me kesällä. Oulun menestyksen siemen kylvettiin 1970-luvulla yhden miehen missiona. Liikenneinsinööri Mauri Myllylä oli aikaansa edellä ja alkoi suunnitella kattavaa pyöräilyverkostoa, vaikka ajatusta toki myös vastustettiin. Nyt oululaiset asiantuntijat antavat haastatteluita ulkomaita myöten, kun kaikkialla ollaan kiinnostuneita Oulun ihmeestä. Pyöräily onkin kansainvälisesti valttikortti, jolla saa näkyvyyttä ympäri maailmaa. Talvipyöräilyn suosiota Oulussa selittää kattavan ja laadukkaan verkoston lisäksi priorisointi ja…

