27.9.2023 Pirjo Virtanen

Hämeenlinnan kaupunki on tehnyt palveluverkkoselvityksen, jonka tavoitteena on arvioida varhaiskasvatus-, opetus-, nuoriso- ja kirjastopalveluja alueellisesti suhteessa väestörakenteen muutokseen ja kaupungin talouden tasapainotukseen.  Päätökset palveluverkosta tehdään kaupunginvaltuustossa marraskuussa 2023. Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtaja Mia Heinonen kertoo palveluverkkoselvityksestä sekä lautakunnan näkemyksistä virkamiesten esittämiin muutoksiin palveluverkossa.

12.1.2022 Pirjo Virtanen

Aluevaalit järjestetään 23.1.2022. Monet kysyivät Hämeenlinnassa tiistaina markkinoilla, miksi nämä vaalit järjestetään? Miksi on näin paljon ehdokkaita Kanta-Hämeessä? Aluevaalit ovat erityisen tärkeät, koska niissä valittavat valtuustot luovat pohjan ja tulevaisuuden suunnan hyvinvointialueelle.  Ensimmäiset valtuustot päättävät niin palveluverkosta, palveluiden sisällöistä kuin henkilöstön asemasta ja osallisuudesta. Nyt kaupunkien menoista iso osa menee sosiaali- ja terveyspalveluihin. Näitä palveluita yhdistämällä saadaan turvattua yhdenvertaiset, laadukkaat ja kattavat palvelut, mutta oikein toteutettuina uudistus tehostaa toimintaa ja hillitsee kustannusten kasvua. Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio (yhdistyminen) auttaa kohtaamaan ihmisen ongelmat kokonaisuutena ja kerralla. Palveluverkosta, eli palvelupisteiden sijainnista, päätetään jokaisella hyvinvointialueella erikseen, alueen ja sen asukkaiden omista tarpeista käsin….

2.2.2018 Pirjo Virtanen

Hämeenlinnassa käydään parhaillaan aktiivista keskustelua palveluverkosta. Kaupunkilaisille on suotu mahdollisuus osallistua keskusteluun, mikä on vallan mainiota, mutta keskustelumahdollisuus tulee aivan liian myöhään ja aivan liian kiireisellä aikataululla. Tulevaan palveluverkkopäätökseen on avattu jo kaksi kertaa aikaisemmin tehty lukiopäätös. Miksi? Paketti on jo aivan valtava ilman lukioitakin. Tukalaksi tilanteen tekee se, että Tavastian lukiosuunnitelmaa on viety määrätietoisesti eteenpäin kaksi viimeistä vuotta. Suunnitteluun ja yhteistyön tekemiseen on käytetty lukuisia työtunteja ja valmisteluun satoja tuhansia euroja, Koulutuskuntayhtymä Tavastian miljoonien soterakennusinvestoinnista puhumattakaan. Ajatus yhteisestä lukiosta herätti varmasti alkuvaiheissaan monen mielessä vastustusta mutta kun muutosta kohti mennään, mukaan tulee näkymiä uusista mahdollisuuksista ja myös niistä tulevaisuuden opiskelijan tarpeisiin paremmin vastaavista tiloista ja yhteistyömahdollisuuksista toisen asteen yhteisellä kampuksella. Tavastian lukion…

26.1.2018 Pirjo Virtanen

Ilokseni ja onnekseni, kiitos teille rakkaat ihmiset ja äänestäjät kuntavaaleissa, saan olla mukana suurissa päätöksentekoprosesseissa. No nyt saatiin käsittelyyn palveluverkko. Iso kokonaisuus, jonka valtuusto päätti ottaa käsittelyyn suurena kokonaisuutena marraskuussa. Kyllä siinä meikäläinen haukkoi henkeään, kun tajusin, mitä se pitää kokonaisuudessaan sisällään: Jo valmiiksi päätetyn lukioratkaisun, kaikki koulut ja sote-yksiköt ja -toiminnat. Huoh… Olen kuitenkin vain demareiden varajäsen, mutta SIHY-lautakunnan jäsen, joka on tekemässä ehdotusta kaupungin HALLITUKSELLE, joka päätöksen tekee. Ihan hemmetin hankala juttu. Olen kuitenkin istunut viimeiset 4 vuotta Tavastia kuntayhtymän valtuustossa. Lukioiden tilanne, yhteen sulautuminen, sote-rakennuksen aloitus ja rakennus, olen saanut olla mukana kaikessa tässä. Nyt on kaikki…