Orpon-Purran hallitus on lakkauttanut aikuiskoulutustuen 1.8.2024 alkaen. Tilalle ei ole tuotu mitään muuta mallia siitä, miten jatkokouluttautuminen tai uudelle alalle kouluttautuminen olisi mahdollista ilman jäämistä pelkän opintotuen varaan. Monella aikuisella työssäkäyvällä pelkällä opintotuella sinnitteleminen vaatii tasapainottelua, varsinkin jos on perheellinen tai yksinasuva. Aikuiskoulutustuen tavoitteena on ollut antaa mahdollisuus pitää huolta työmarkkinakelpoisuudesta sekä vähentää työttömyyden riskiä.
Aikuiskoulutustuen käyttäjistä lähes puolet (43 %) ovat olleen ammatillisin koulutuksen käyneitä. He ovat voineet hyödyntää aikuiskoulutustukea hakeutumalla jatko- tai täydennyskoulutukseen tai kouluttautumalla uudelle alalle. Aiemmin esimerkiksi puunjalostusalan työntekijä on voinut suorittaa puun jatkojalostamisen, hirsirakentamisen tutkinnon ja kehittyä ammatissaan sekä varmistaa työmarkkinakelpoisuuden tulevaisuudessakin. Ilman aikuiskoulutustuen tuomaa taloudellista turvaa, tämä ei kovin monelle ole mahdollista.
Omaehtoista aikuiskoulutusta tulee tukea, jotta palkansaajalla on mahdollisuus parantaa omaa työmarkkinakelpoisuuttaan ja ehkäistä työttömyyttä. Varsinkin matalasti koulutetuilla ja pienituloisilla työntekijöillä tulee olla keinoja hankkia jatkokoulutus tai vaihtaa alaa tarpeen vaatiessa. Aikuiskoulutustukea voitaisiin ohjata myös erityisesti niille aloille, joilla kärsitään työvoimapulasta.
Esitys: Hämeenlinnan Työväenyhdistys ry esittää, että SDP ryhtyy toimenpiteisiin, jotta kehitetään uudenlainen aikuisille suunnattu koulutustuki, joka tukee ammatillista kehittymistä, osaamisen päivittämistä, alanvaihtoa, jatkokouluttautumista ja kouluttautumista työvoimapulasta kärsiville aloille.

