2.12.2025 Pirjo Virtanen 0Comment

Orpo-Purran hallituskaudella on tehty merkittäviä muutoksia työttömyysturvaan ja soviteltuun ansiopäivärahaan. Hallitus on ottanut mm. käyttöön porrastetun ansiopäivärahan, joka astui voimaan 2.9.2024. Sen mukaan ansiopäivärahan määrä laskee työttömyyden pitkittyessä: 80 % tasolle alkuperäisestä, kun päivärahaa on maksettu 40 päivältä ja 75 % tasolle alkuperäisestä, kun päivärahaa on maksettu yhteensä 170 päivältä, jonka jälkeen se säilyy 75 % tasolla enimmäismaksuajan loppuun tai kunnes työssäoloehto täyttyy uudestaan. Porrastus koskee myös soviteltua päivärahaa, eli jos henkilö tekee osa-aikatyötä tai saa muuta soviteltavaa tuloa, porrastus vaikuttaa siihenkin.

Soviteltua päivärahaa on mahdollista saada tilanteessa, jossa on esim. osa-aikatöissä ja työttömänä työnhakijana samaan aikaan. Ansiopäivärahan porrastukset vaikuttavat siis suoranaisesti myös niihin tukiin, jotka tulevat soviteltuna päivärahana.

Yhtä lailla työttömyysturvan suojaosan palauttaminen sekä nostaminen kannustaisi etenkin lyhyiden keikkatöiden ja määräaikaisten töiden vastaanottamiseen. Aiemmin työtön työnhakija sai ansaita 300 €/kk ilman, että se vaikutti päivärahaan.  Suojaosa poistettiin 1.4.2024. Suojaosan nostoa puoltaa myös kustannuksien nousu ja sillä kannustettaisiin työttömiä etenkin pieni- ja keskisuurten yritysten urakoihin ja keikkatöihin.

Soviteltua päivärahaa voisi kehittää myös eteenpäin, jotta edes lyhyidenkin työkeikkojen vastaanottaminen olisi kannattavampaa. Mallia voi ottaa muista Pohjoismaista, joissa esim. etuuksien leikkaus ei ole niin raju tai kuten Ruotsissa päivärahassa katsotaan sitä, milloin työ on tehty, ei sitä, milloin palkka on saatu. Norjassa taas soviteltu päiväraha muodostuu tehtyjen työtuntien perusteella.

Esitys: Hämeenlinnan Työväenyhdistys ry esittää, että tämän aloitteen hyväksyessään SDP vaikuttaa siihen, että työttömyysturvan uudistamista edistetään niin, että sovitellun päivärahan suojaosa palautetaan ja siitä muodostuu sellainen elementti, joka kannustaa ottamaan töitä vastaan työttömänä työnhakijana.

Print Friendly, PDF & Email