Numero 2

kansanedustaja, tiedottaja-toimittaja

Tulevat eduskuntavaalit määrittävät sen, miten toivumme kohtaamistamme kriiseistä. Pysyvätkö kaikki mukana vai rakennetaanko Suomea vain vahvojen ja äänekkäimpien ehdoilla.

Tulee muistaa, että kovimmin huutavilla ei välttämättä ole suurin hätä.

Lähitulevaisuudessa mielestäni tärkeintä on:

  • Turvata ihmisten toimeentulo ja hyvinvointipalvelut.
  • Vahvistaa osaamista ja laadukasta työllisyyttä.
  • Hillitä ilmastonmuutosta ja luontokatoa oikeudenmukaisesti.
  • Rakentaa ekologisesti, sosiaalisesti taloudellisesti kestävää tulevaisuutta.

Olen ollut politiikassa monissa vaikeissa tehtävissä. Työministerinä taistellut työttömyyden nujertamiseksi ja eriarvoistumisen ehkäisemiseksi. Eduskunnan varapuhemiehenä järjestämässä koko eduskunnan työtä. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja puolueen varapuheenjohtajana linjaamassa tavoitteitamme.

Nyt olen mm. eduskunnan Kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja, Euroopan neuvoston ja tiedusteluvaliokunnan sekä sosiaaliturvakomitean jäsen. Eli keskiössä on ihmisten toimeentulo, palvelut ja yhdenvertaisuus ja turvallisuus.

Olen oppinut paljon ja haluan käyttää osaamistani yhteisten tavoitteiden edistämiseen.

***********

Lisätietoa Tarjasta löytyy kotisivulta https://filatov.net/

 

Print Friendly, PDF & Email