26.1.2018 Pirjo Virtanen 0Comment

Ilokseni ja onnekseni, kiitos teille rakkaat ihmiset ja äänestäjät kuntavaaleissa, saan olla mukana suurissa päätöksentekoprosesseissa.

No nyt saatiin käsittelyyn palveluverkko. Iso kokonaisuus, jonka valtuusto päätti ottaa käsittelyyn suurena kokonaisuutena marraskuussa. Kyllä siinä meikäläinen haukkoi henkeään, kun tajusin, mitä se pitää kokonaisuudessaan sisällään: Jo valmiiksi päätetyn lukioratkaisun, kaikki koulut ja sote-yksiköt ja -toiminnat. Huoh… Olen kuitenkin vain demareiden varajäsen, mutta SIHY-lautakunnan jäsen, joka on tekemässä ehdotusta kaupungin HALLITUKSELLE, joka päätöksen tekee.

Ihan hemmetin hankala juttu. Olen kuitenkin istunut viimeiset 4 vuotta Tavastia kuntayhtymän valtuustossa. Lukioiden tilanne, yhteen sulautuminen, sote-rakennuksen aloitus ja rakennus, olen saanut olla mukana kaikessa tässä.

Nyt on kaikki ehdotelmat esitelty ja tulee mietintään. Mikä on kokonaisuus, mikä on paras ratkaisu? Mihin päädytään? Mikä on koululaisten, perheiden, opiskelijoiden ja koko kaupungin etu ja parhaaksi pitkällä tähtäimellä?

Monet ovat kuulleet jo ” uhoamiseni”, mutta mikä on ratkaisu, joka kaikkia miellyttää…?

Suuresti arvostamani kunnallispoliitikko ja entinen kansanedustaja vihreästä puolueesta tänään kommentoi hienosti. Kyseli mielipiteitä kavereiltaan, mutta ei sanonut vielä omaansa, koska pitää tutkia ja kuulostella. Näin teen minäkin… Mutta, monta asiaa on jo loksahtanut paikoilleen, kun olen palveluverkkosuunnitelmaa päntännyt.

Tässä kuitenkin jotain jo mielessäolevia asioita. Haluan lähteä siitä, mikä on kaupunkilaisen etu! Sen kaupunkilaisen, aikuisen, joka on minut tähän pestiin halunnut ja mitä olen luvannut, sosiaalidemokraattisten arvojen pohjalta!

Kouluja ajatellen haluan lähteä siitä, että jokaisella lapsella ja aikuisella on terve ja puhdas ympäristö, kun opitaan ja ollaan töissä. Se on ensimmäinen prioriteetti. Siitä en tingi yhtään. Piste!

Sitten, kun mietitään päiväkotilaisia ja koululaisia ja perheitä, pitää olla koulupolun mahdollisimman helppo päiväkodista kouluun saakka. Lähellä pitää olla palveluita, siis konkreettisia palveluita. Terveydenhuoltoa, neuvolapalveluita ja sosiaalisia palveluita, joita perheet käyttävät ja tarvitsevat. On kaikkien etu, että polut ovat suhteellisen pitkiä ja yhteistyötä on monien tahojen kanssa. Kaikkeen mahdolliseen ongelmaan on helpompi puuttua, kun on tuttuja ihmisiä ja toimijoita lähellä, sekä aputoimet ja tuki voi olla mukana pidemmän aikaa ja alusta asti.

Lukiolaisten toivoisin olevan tulevaisuudessa yhtä joukkoa. Ei olisi erilaisia yhteisöjä. Kaikki olisivat samalla viivalla. Kun mietin sitten ammattikoulua ja lukiota yhdessä ja lähellä toisiaan, en löydä mitään muuta, kun yhteistä synergiahyötyä.
Sitten on joka tapauksessa mietittävä myös rahaa. Kaupungilla on tietty rahamäärä, jonka kanssa on elettävä. On paljon asioita, jotka pitää huomioida.

Pitää muistaa myös se, että kuulun ryhmään, sosdemryhmään, jolla tulee olemaan yhteinen kanta. Siinä kannassa kuunnellaan minunkin mielipiteeni, mutta se mikä on kokonaisuuden lopputulos, ei ole enää minun päätettävissäni. Se on demokratiaa, mutta aion olla äänessä ja tehdä oman, viisaan ja arvoltaan hyvän ehdotuksen ryhmälleni.

Nyt ensisijainen tilanne on kuulla kaupunkilaisia. Tässä tuleekin sitten, jos jonkinlaista asiaa ja mielipidettä varmasti esiin. Kaikkia kuunnellaan ja mielipiteet huomioidaan.

Kaikilla on mielipide, tunne ja oma ajatus hyvästä. Yksittäisen ihmisen ja perheen tunne ja halu ja tahtotila kuullaan, mutta kaikkia ei voi miellyttää ja suuria pettymyksiä tulee. Yleisönosastot huutaa HEI PÄÄTTÄJÄT, mutta lopulta kaikki puolueet tekevät omat ratkaisut ja sitten jumpataan ja väännetään, kaikille kohtuullinen tulos.

Wohoo…

Maakuntavaalit. Ne tulee. Ainakin nyt ovat tulossa. Ja loppusyksystä on siis vaalit. Kukaan ei kuitenkaan vielä tiedä koska. Mitä siellä maakuntavaltuutetut tulevat päättämään? Millainen on valtuusto? Jaostot, valiokunnat vai lautakunnat? Näitä nyt mietitään. Mutta ehdokkaita haetaan jo.

On pyydetty ehdokkaaksi minuakin, jotkut jopa olettavat minun olevan ehdolla…

Olen kuitenkin ajatellut, että nyt haluan keskittyä Hämeenlinnassa sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnan toimintaan. On niin suuri vastuu ja minulle uusi pesti, etten haluaa alkaa säheltämään muualla. On kuitenkin tuo PAM-osaston puheenjohtajuuskin hoidossa. Koti ja perhe sekä varavaltuutetun työ. Haluan nyt keskittyä näihin. On kohtuutonta mielestäni ottaa paljon luottamustöitä ja hoitaa niitä puolivaloilla. Haluan kunnioittaa näitä luottamustoimia ja hoitaa erittäin hyvin.
Toivon, että päätöstäni kunnioitetaan, ja tulevaisuudessa haluaisin olla kaupunginvaltuutettu. ❤️

Mia

Print Friendly, PDF & Email